Mitä kiusaaminen on?
Kiusaaminen on aina väärin ja se aiheuttaa merkittävää pahaa oloa ja kärsimystä uhrille. Jos sinua tai jotain tuntemaasi henkilöä kiusataan, täytyy tilanteeseen puuttua heti! Kiusaaminen voi sisältää fyysistä väkivaltaa, kuten lyömistä, potkimista tai tönimistä. Kiusaamiseen voi kuulua myös henkistä väkivaltaa, kuten haukkumista, nimittelyä, ryhmän ulkopuolelle jättämistä tai ikävien juorujen levittämistä.
Kiusaamista voi tapahtua oikeastaan missä tahansa, kuten kouluympäristössä, netissä ja sosiaalisessa mediassa tai harrastuksissa. Kiusaaminen on vastoin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, sillä se vaarantaa muun muassa oikeuden myönteiseen kehitykseen sekä osallistumiseen. Kiusaaminen voi myös täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Mitä voin tehdä, jos minua kiusataan?
Kiusaamisen uhriksi joutuminen voi olla järkyttävä kokemus. On täysin normaalia, jos se herättää pelkoa, ahdistusta, häpeää tai muita voimakkaita tunteita. Ei ole kiellettyjä tai sallittuja tunteita. Sinun on tärkeää muistaa, että kiusaamisen uhriksi joutuminen ei ole sinun vikasi! Kiusaaminen on myös mahdollista saada loppumaan. Kiusaamisen lopettaminen usein vaatii sitä, että joku luotettavan aikuisen tulee saada tietää asiasta.
Jos sinua kiusataan, kannattaa asiaan lähteä puuttumaan seuraavilla tavoilla:
- Tapahtuneesta kannattaa aina kertoa luotettavalle aikuiselle. Puhuminen auttaa usein omaan oloon sekä asioiden ratkaisemiseen.
- Asian selvittäminen on aikuisten tehtävä. Kouluilla on velvollisuus puuttua koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen.
- Luotettava aikuinen on sellainen ihminen, joka kuuntelee ja pyrkii ratkaisemaan asian. Se voi olla vaikkapa:
- Huoltaja.
- Opettaja.
- Sukulainen.
- Harrastuksen ohjaaja.
- Tai joku muu.
- Jos kasvokkain puhuminen tuntuu vaikealta, voit kirjoittaa huolesi vaikkapa viestillä tai lapulle
- Voit myös kertoa asiasta Netarin palveluissa, kuten Netarichatissa tai Netarin WhatsAppissa. Joskus netissä jutteleminen on helpompaa.
- Tärkeintä on, että et jää yksin!
Mitä voin tehdä, jos huomaan kiusaamista?
Kiusaamisen uhri ei ole ikinä syyllinen kiusaamiseensa. Kiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka tahansa. Koulussa muilla oppilailla on tärkeä rooli kiusaamistilanteen tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Olethan tietoinen, ettet itse millään muotoa osallistu kiusaamiseen. Ethän myöskään hyväksy tai osallistu kiusaamistilanteeseen sivustakatsomisella tai jakamalla loukkaavaa materiaalia eteenpäin somessa.
Voit tukea kiusaamisen uhria seuraavilla keinoilla:
- Näytä, että olet kiusatun puolella. Esimerkiksi juttelu tai pieni ele osoittaa kiusatulle ettei hän ole yksin.
- Kerro, että kiusaaminen on väärin ja sen täytyy loppua.
- Tarjoudu auttamaan löytämään ratkaisu kiusaamiseen.
- Kannusta kiusattua kertomaan luotettavalle aikuiselle. Tämä voi olla vaikkapa vanhempi, opettaja tai koulukuraattori.
- Voit ehdottaa, että lähdet kiusatun mukaan kertomaan aikuiselle.
- Voit myös ehdottaa, että kiusaamisen uhri tulee juttelemaan Netariin asiasta.
- Jos kiusattu antaa suostumuksen, voit kertoa hänen puolestaan luotettavalle aikuiselle.
Netissä tapahtuva kiusaaminen
Nykyisin kiusaamista tapahtuu paljon myös netissä. Kiusaamista voi tapahtua esimerkiksi peliympäristöissä, some-julkaisujen kommentti-osioissa, yksityisviesteillä tai suljetuissa someryhmissä. Kouluympäristössä tapahtuva kasvokkainen kiusaaminen voi myös kytkeytyä nettikiusaamiseen. Nettikiusaaminen on väärin siinä missä muukin kiusaaminen ja siihen täytyy puuttua välittömästi.
Esimerkkejä nettikiusaamisesta:
- Ulossulkeminen ryhmistä.
- Ilkeiden ja loukkaavien kommenttien ja viestien lähettäminen.
- Perättömien huhujen levittäminen.
- Kuvien tai muun yksityisen tiedon levittäminen.
Nettikiusaaminen voi olla myös rikos, esimerkiksi:
- Kunnianloukkaus.
- Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.
- Rangaistava vihapuhe.
- Laiton uhkaus.
- Vainoaminen.
- Viestintärauhan rikkominen.
Lapsen oikeudet ovat voimassa myös verkossa. On tärkeää tiedostaa omat ja toisten oikeudet verkossa, jotta voisi tunnistaa tilanteita, jolloin oikeuksia rikotaan. Kiusaaminen verkossa on vakava asia ja siihen täytyy puuttua samanlailla miten muuallakin tapahtuvaan kiusaamiseen.
Jos kohtaat kiusaamista netissä:
- Jos saat ikäviä viestejä, älä vastaa niihin.
- Estä niitä lähettänyt käyttäjä. Sinun ei tarvitse selittää estämistä hänelle.
- Ota viestistä kuvakaappaus. Sitä voidaan hyödyntää asian selvittämisessä ja mahdollisen rikoksen selvittämisessä.
- Ilmoita tapahtuneesta somealustan ylläpidolle.
- Kerro luotettavalle aikuiselle.