
Harrastuksia: Cosplay, roolipelaaminen, sarjakuvat ja luova kirjoittaminen
Tässä blogikirjoituksessa pyrimme käsittelemään muutamia niitä aiheita, joista olemme saaneet juuri teiltä nuorilta Netarin kanavissa aiemmin sisältöpyyntöä. Tässä tekstissä keskitymme harrastuksiin: tarkemmin cosplayihin, roolipeleihin, sarjakuviin ja niiden itse tekemiseen sekä oman tekstin kirjoittamiseen.
Cosplay
Cosplay on erityisesti viime vuosina suosiossa kasvanut harrastus, joka perustuu erilaiseen pukeutumiseen. Termi cosplay tulee sanoista ”costume play”, eli suoraan käännettynä ”pukuleikki”. Cosplayssa on kuitenkin harrastuksena yleensä tarkoitus pukeutua erilaisiksi fiktiivisiksi hahmoiksi, eikä siinä sinänsä ole kyse mistään suoranaisesta pukuleikistä.
Usein cosplay keskittyy erilaisiin jo olemassa oleviin fiktiivisiin hahmoihin, esimerkiksi elokuvista, peleistä tai vaikka animeista, mutta se voi myös olla oma keksimäksi hahmoksi pukeutumista. Kuka tahansa voi cosplayata mitä tahansa hahmoa, kunhan tekee sen muita ihmisiä kunnioittavasti ja hyvän maun mukaisesti.
Cosplayta voi harrastaa todella matalalla kynnyksellä ja eri tason investoinnilla. Esimerkiksi erilaiset ”kaappicossit” eli cosplay asut, jotka on kasattu jo omassa vaatekaapista löytyvistä vaatteista ovat todella suosittuja. Usein cosplayhin liittyy myös mahdollisuus muokata uusia vaatteita, koruja tai muita asun osia jo olemassa olevista kappaleista. Näitä muokattavia asioita voit löytää jo valmiiksi kotoasi mutta myös kirppareilta löytyy paljon hyviä materiaaleja yleensä todella halvallakin. Jotkut cosplayaajat myös todella innostuvat tekemään asujaan ja voivat vaikka ommella koko asun alusta asti. Mikään näistä lähestymistavoista cosplayhin ei ole yhtään toista huonompi. Cosplay on todella vapaamuotoinen harrastus, jossa tarkoituksena on pitää hauskaa ja lähestyä asun tekemistä/kasaamista juuri sillä tavalla mikä sopii sinulle itsellesi.
Cosplayhin liittyen löytyy myös paljon erilaisia tutoriaaleja netistä, varsinkin sellaisia, jotka ovat aloittelija ystävällisiä. Cosplay on hyvä tapa opetella erilaisia kädentaitoja ja tavata uusia samanlaisista asioista pitäviä ystäviä, mutta ennen kaikkea se on mahtava luovaan tekemiseen pohjautuva harrastus, joka on avoin kaikille kiinnostuneille.
roolipelaaminen ja larppaus
Roolipelaamisessa vuorostaan on kyse vähintään kahdesta erilaisesta asiasta, kuten pöytäroolipeleistä ja larppaamisesta. Moni videopeli omaa myös paljon yhteistä roolipelaamisen kanssa.
Pöytäroolipeleissä on kyse sellaisesta tekemisestä, jossa vähän niinkuin yhdistyy erilaisten lautapelien ja tarinan kirjoittamisen piirteitä. Pöytäroolipeleissä on yleensä pelinvetäjä ja vähintään kaksi pelaajaa. Pelaajat tekevät omat hahmonsa fiktiiviseen mielikuvitusmaailmaan minkä tarinaa pelinvetäjä kuljettaa eteenpäin pelin edetessä. Tarinoita voi olla erilaisia, esimerkiksi seikkailuita, mysteereitä tai jopa joskus kauhutarinoita. Tarinan genre ja tyyli sovitetaan aina siihen, millaista peliä pelaajat haluavat pelata. Useimpiin pöytäroolipeleihin et tarvitse muuta kuin oman mielikuvituksesi, mutta niille, jotka harrastuksesta todella innostuvat on olemassa myös paljon erilaisia oppaita ja valmiita tarinapohjia, joita pelata. Pöytäroolipelejä on kestoltaan erilaisia, jotkut pelit ovat kerralla loppuun pelattavia ja toiset pelit pelataan vaikka viikoittain useamman vuoden yli, tässäkin kuunnellen juuri pelaajien toiveita. Kyseessä voi olla siis todella pitkäaikainen harrastus, mitä kautta voit tavata monia samanhenkisiä ihmisiä ja päästä todella heittäytymään tarinojen kulkuun mukaan.
Erillisenä asiana olemassa on myös larppaus, eli Live Action Role Playing tai LARP. Larppaus on lähes samanlaista kuin pöytäroolipelaaminen, paitsi kyseessä on enemmän näyttelemiseen pohjautuva tarinan kertominen. Larppaus eroaa kuitenkin suoranaisesta näyttelystä siinä, että pelaajilla ei ole valmiita käsikirjoituksia vaan tarina kulkee eteenpäin improvisaation voimin. Monet larppaajat innostuvat myös pukeutumaan larppaus hahmonsa mukaisesti. Larpit pelataan yleensä loppuun yhden kerran aikana, mutta todella innostuneet henkilöt saattavat myös pelata larpin loppuun vaikka kahdessa osassa peräkkäisinä päivinä.
Kuka tahansa voi lähteä roolipelaamaan, olisi se sitten larppaamista tai pöytäroolipelaamista. Aloittelijat otetaan aina lämpimästi mukaan ja erityisesti aloittelijoille suunnattuja pelejä järjestetään vielä erikseenkin.
Sarjakuvat ja niiden itse tekeminen
Sarjakuvia on maailmassa monenlaisia ja melkein väittäisimme, että jokainen meistä pitää edes jostain sarjakuvasta. Sarjakuviksi lasketaan tietenkin pitkät sarjakuvakirjat, kuten vaikka supersankareista kertovat tarinat, mutta myös ihan muutamankin ruudun pituiset lyhyet sarjakuvat, kuten vaikka Karvinen tai Tenavat-sarjakuvat.
Kuka tahansa voi tehdä omia sarjakuviaan, joten jos olet ikinä pohtinut sellaisen yrittämistä itse, sinun ehdottomasti kannattaisi kokeilla!
Omaan sarjakuvaan tarvitset vain edes kahden ruudun mittaisen idean, jota voit halutessasi jatkaa, jos idea kehittyy pidemmäksi. Sarjakuvien piirtämiseen et tarvitse edes erityisiä piirtotaitoja, voit piirtää sarjakuvaa vaikka tikku-ukoilla. Jos tutkit useimpia suosittuja sarjakuvia saatat huomata, ettei yleensäkään sarjakuvissa ole mitään yhtä ainoaa hyväksyttyä taidetyyliä.
Usein sarjakuvissa korostuu myös erilaiset ”kuvakulmat” sekä tunnetilat ja tarinan kerronta niiden kautta. Yksi hyvä tapa harjoitella näiden sommittelua omaan sarjakuvaan on ottaa vaikka televisiosarjoista kuvakaappauksia ja piirtää omaa sarjakuvaa niiden inspiroimana, harjoitellen esimerkiksi juuri sitä, miten erilaisia kohtauksia voi rajata tai kuvata hyvinkin pienellä yksityiskohtien määrällä.
Luova kirjoittaminen
No, entä jos sarjakuvien teko ei ole ihan oma juttusi, mutta sinulla olisi silti paljon hyviä tarinoihin liittyviä ideoita? Siinä tapauksessa ehkä kirjoittaminen olisi sinun juttusi!
Omien tarinoiden tai muiden tekstien kirjoittaminen voi tuntua jännittävältä, jos et ole sellaista aiemmin tehnyt, mutta kannustamme sinua kuitenkin kokeilemaan, jos idea vähänkään kiinnostaa. Luova kirjoittaminen on todella vapaamuotoista tekemistä, jota voit lähestyä juuri sillä tyylillä mikä puhuttelee sinua ja ideaasi siitä mitä haluat kirjoittaa. Esimerkiksi sen sijasta, että tähtäät heti kirjoittamaan monen sadan sivun pituista kirjaa, voit aloittaa kirjoittamalla vaikka runoa tai lyhyt tarinaa. Kokeilemalla erilaisia tyylejä kirjoittamiseen voit myös haastaa itseäsi ja kehittää omaa henkilökohtaista kirjoitustyyliäsi.
Jos kuitenkin haluat kirjoittaa esimerkiksi pidempää novellia, muista ettei sinulla ole mikään kiire. Voit kirjoittaa vaikka yhden lauseen päivässä sen mukaan ,miten inspiraatio sinun kohdallesi iskee. Voit myös aina palata taaksepäin jo kirjoittamaasi matskuun ja muokata sitä halutessasi, kyseessä on sinun projektisi, jota voit lähestyä juuri sillä tavalla kuin haluat!
Internetistä löytyy myös erilaisia kirjoitushaasteita, joihin voit perehtyä itsenäisesti ja katsoa kiinnostaisiko sinua kokeilla jotakin sellaista.
conitapahtumat ja muut tavat lähteä harrastamaan
Kun olet hieman perehtynyt siihen, millaista harrastusta haluaisit lähteä kokeilemaan, on hyvä myös tiedostaa, että Suomessakin on monia näihin harrastukseen liittyviä tapahtumia, johon voit lähteä mukaan. Tämä on tietenkin täysin oman mukavuusalueesi mukainen päätös, kaikkea tässä tekstissä käsiteltyä voi myös harrastaa ihan yhtä hyvin itsenäisesti kotoa käsin, jos haluat.
Esimerkiksi cosplayhin liittyen Suomessa on monia erilaisia conitapahtumia, jossa cosplay on todella esillä. Näistä esimerkkinä on muun muassa kesäisin järjestettävä Hypecon, joka on pääsymaksuton ja ikärajaton tapahtuma Hyvinkäällä. Netarikin on osallistunut Hypeconiin, joten voimme todeta sen kokemuksesta mukavaksi tapahtumaksi.
Roolipelaamiseen ja larppaamiseen liittyviä tapahtumia löytyy myös ympäri Suomen, esimerkiksi kesäisin Helsingissä järjestettävä Ropecon kohdistuu juuri näihin. Monet kunnan nuorisotoimet tai muut kerhot järjestevät nykyään myös roolipelitoimintaa ilmaiseksi.
Sekä sarjakuvien tekoon ja luovaan kirjoittamiseen liittyviä tapahtumia löytyy erilaisia, kuten sarjakuvamessu Tampere Kuplii tai Helsingin Kirjamessut. Myös moni harrastustoiminnan piste tai jopa kirjasto saattaa järjestää erilaista toimintaa näiden harrastusten parissa.
Muista Suomen coni- ja messutapahtumista sekä eri kuntien toiminnasta voit lukea lisää netistä, muistaen kuitenkin lähdekritiikin ja muut nettiturvallisuuden periaatteet.
Voit tulla juttelemaan Netariin myös kaikista tämän tekstin harrastuksesta tai mistä tahansa muusta sinua kiinnostavasta toiminnasta. Voimme yhdessä miettiä esimerkiksi erilaisia tapoja lähteä harrastuksiin mukaan tai pohtia vaikka mikä harrastus kuulostaisi sinulle parhaimmalta. Voit lukea lisää Netarin palveluista täältä: www.netari.fi
Kirjoittaja:
Netarin vastuuohjaaja Viivi
