netarin blogi, Nuorille, Uncategorized

Terapeutin 5 muistutusta syksyyn

Syksy on usein kiireistä ja suorituskeskeistä aikaa. Sen takia Netarin päivystäjä ja lyhytterapeutti Eve haluaa muistuttaa viidestä perusasiasta, joita sinun ei tarvitse koskaan ansaita.

1. Lepoa ei tarvitse ansaita

”Voin mennä nukkumaan vasta, kun tämä koulutehtävä on valmis”. Kuulostaako tutulta? Lepo on perustarve, eikä siitä pitäisi joutua joustamaan. Tietysti joskus tulee tilanteita, kun deadline painaa päälle ja on pakko hieman joustaa lepoajasta, mutta pääsääntöisesti olisi tärkeää pitää levosta kiinni ja jättää sille tilaa kalenteriin. Uni on tärkeää etenkin nuorena, kun aivot tarvitsevat sitä erityisen paljon. Et voi suoriutua hyvin, jos et lepää hyvin.

2. Vapaa-aikaa ei tarvitse ansaita

Vapaa-aika liittyy läheisesti edelliseen kohtaan, lepoon. Me tarvitsemme myös aikaa, jolloin ei tarvitse suoriutua mistään ja voimme vaan olla. Vapaa-aika on yhdenlaista lepoa ja se on myös esimerkiksi mainittu Lasten oikeuksien sopimuksessa yhtenä lapsen perusoikeutena.

3. Ruokaa ei tarvitse ansaita

Oletko joskus ”palkinnut” itseäsi ruoalla? Oletko ajatellut, että nyt voit syödä pullan, koska olet ollut päivällä ahkera tai vastaavasti, että nyt pitää syödä vähemmän, koska et ole tehnyt päivän aikana mitään aktiivista? Tällainen toiminta vääristää ruokasuhdetta, sillä ruoka on ihmisen perustarve, ei palkinto. Ruoan tarve ei ole riippuvainen siitä, miten hyvin tai huonosti olet suoriutunut. Sinun pitää syödä joka päivä, piste.

4. Turvaa ei tarvitse ansaita

Turvattomassa kodissa eläneet kuvailevat usein kodin tunnelmaa niin, että on pitänyt ”olla varpaillaan”. Tämä tarkoittaa sitä, että täytyy olla äärimmäisen varovainen sanojensa ja tekojensa kanssa, ettei joku henkilö kodissa raivostu, loukkaannu tai muutu väkivaltaiseksi. Jotta tilanne pysyy turvallisena, täytyy siis olla varuillaan. Näin ei pitäisi koskaan olla, turvaa ei tarvitse ansaita. Jokaisen pitäisi voida olla omassa kodissaan ja lähisuhteissaan turvassa, ilman väkivallan uhkaa. Jos sinä koet turvattomuutta, kehotan lämpimästi hakemaan apua esimerkiksi Netarista.

5. Rakkautta ei tarvitse ansaita

Lopuksi haluan muistuttaa, että jokainen meistä tarvitsee ja ansaitsee pyyteetöntä rakkautta. Tarvitsemme toisten huolenpitoa ja hoivaa varsinkin lapsena tai sairaana, mutta myös terve aikuinen ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Rakkautta ei siis myöskään tarvitse ansaita, vaan olet hyvä omana itsenäsi ja sinua tulee kohdella hyvin. Muista myös itse toimia muita kohtaan hyvin sekä kohdella itseäsi kuin hyvää ystävää.

Hyvää ja lempeää syksyä jokaiselle!

Kirjoittaja:

Eve-Linda Lassila, Psykososiaalisen tuen asiantuntija, sosiaalipsykologi (VTM) ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Digitaaliset palvelut, Pelastakaa Lapset ry – Rädda Barnen