Aikuisille, netarin blogi, Nuorille, Uncategorized

Apua ahdistukseen: Ahdistuksen aiheiden jäsentäminen

Ahdistus on yksi yleisimmistä keskustelunaiheista Netarin kahdenkeskisissä palveluissa. Kokosimme yhteen vinkkejä siihen, miten voit lievittää omaa ahdistusta ja saada siihen apua. Tässä postauksessa käsitellään ahdistuksen aiheiden jäsentämistä.

Usein ahdistus tuntuu ikään kuin epämääräisenä möykkynä, johon sisältyy monenlaisia tunteita, ajatuksia ja taustatekijöitä. Silloin saattaa tuntua siltä, että ihan kaikki ahdistaa, eikä tunnetilasta saa oikein otetta. Ahdistusmöykyn purkamisessa on tärkeä lähteä liikkeelle siitä, mitä ne ahdistavat asiat oikeastaan ovat. Asioiden jäsentämisessä voi auttaa esimerkiksi niiden listaaminen paperille tai keskustelu jonkun luotettavan ihmisen kanssa.

Moni on varmasti kuullut huolihetkestä. Siinä päätät etukäteen päivästäsi sellaisen ajan, jolloin kirjaat kaikki huolta aiheuttavat asiat paperille ja merkkaat ajankohdan kalenteriin, esimerkiksi ”Huolihetki klo 17:00-17:15”. Huolihetken ideana on, että jos päivän mittaan huomaat murehtivasi asioita, voit päättää palata niihin vasta huolihetken aikana. Mieltä voi rauhoittaa ajatus siitä, että kalenterissa on selkeä aika varattu huolehtimiselle ja ahdistavien asioiden läpikäymiselle.

Pohdi:

  • Mikä kaikki ahdistusta aiheuttaa? Pyri kuvailemaan näitä asioita mahdollisimman tarkasti.
  • Mitä ajatuksia ja tunteita ahdistuksen taustalla on?
  • Osaatko sanoa, mikä listaamistasi asioista ahdistaa sinua eniten ja on kenties se ahdistuksen isoin juurisyy?
  • Löydätkö jotain asioita elämästäsi, jotka eivät ahdista sinua? Näitä voivat olla esimerkiksi sinulle mieluisat harrastukset ja tekemiset tai tärkeät ihmiset ja lemmikit. Listaa paperille myös kaikki nämä hyvät jutut.
  • Pohdi lopuksi vielä toiveitasi. Jos ahdistus vähän helpottaisi, mitä tulisi tilalle? Mikä on eri tavalla sitten, kun asiat ovat hyvin? Tämä auttaa sinua selkeyttämään itsellesi, minkä pitää muuttua.

Jokainen meistä on joskus ahdistunut. Ahdistuksen skaala on laaja, se voi ilmetä lievänä stressinä tai huolestuneisuutena tai sitten voimakkaina paniikki- ja ahdistuskohtauksina. Ahdistuksen tunne itsessään ei ole epänormaalia tai vaarallista, mutta on tärkeä tunnistaa, milloin ahdistus valtaa liikaa tilaa elämästä ja siihen olisi hyvä hakea apua. Ahdistuksen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Yllä listaamasi asiat voivat toimia hyvänä pohjana kertoa ahdistuksesta jollekin aikuiselle.

Netarissa voit jutella ahdistuksesta luotettavan aikuisen kanssa:  www.netari.fi

Kirjoituksessa on sovellettu kolmen talon menetelmää.

Kirjoittaja:
Eve-Linda Lassila
Psykososiaalisen tuen asiantuntija, sosiaalipsykologi (VTM) ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Digitaaliset palvelut,  Pelastakaa Lapset ry – Rädda Barnen